Aina välillä elämässä on vaiheita, jolloin on hyvä miettiä mitä haluaa isona tehdä. Nyt on tullut aika ottaa askel kohti seuraavaa matkaa ja suunnata kohti uusia asioita. Etelä on aina kiinnostanut, joten kohteeksi valikoitui Costa Blanca ja Torrevieja.
Muutama tekosyy, jotta ei tuntuisi niin pahalta lähteä pois Suomesta
- Alueella on yksi maailman terveellisimpiä ilmastoja aurinkoa noin 300 päivää vuodessa.
- Alueella toimii Suomalainen koulu –www.skandinaviskaskolan.com
- Siellä sattui olemaan työpaikka, jossa pääsee kehittämään uutta yritystoimintaa, eli tarkoituksena on ryhtyä tarjoamaan kiinteistövälitystä tukevia palveluita kuten asunnon ylläpitoa, osto- ja myyntikonsultointia sekä siihen liittyviä palveluita. Tämä yhteistyössä paikallisen kiinteistövälitystoimiston kanssa. Uuden palvelun verkkosivut löytyvät osoitteesta 360homeservice.net
- Aurinkoinen Costa Blanca sai myös pisteemme Sateisen Malagan/Costa Del Solin alueen sijasta. Voidaan toki väitellä, mutta sadetilastot tästä.
Tässä tärkeimmät, jos vielä mainitsee hintatason, mukavat ihmiset joihin keväällä tutustuimme sekä Espanjan tarjoamat mukavat matkustus ja muut harrastukset, niin siinä alkaa olla kokonaisuus melko hyvin kasassa.
Mukavaa syksyn jatkoa kaikille ja tulkaa käymään Espanjassa. Meiltä saa asunnon 😉
Turussa 30.8.2014
Turo
********
Every once and a while you need to take a look of your life and do something different. Now we are taking a step to a bit different direction and heading to Costa Blanca, Torrevieja in Spain. Below I have listed a few excuse that I don’t feel that bad leaving Finland.
- Best Micro-Climate in the world and about 300 days of sunshine. Not planning to bring my skies.
- Finnish school in the region
- Happened to stumble across a job in the City that allows me to create new business and join to existing business with Start Up menthality. I will set up rental, maintenance and renovation arm for a real-estate agency.
- We also liked the Sunny Costa Blanca more than it’s rainier counterpart Costa del Sol – See the stats here and start arguing agains them.
Here are the most important things, I don’t even start with the price comparison or talk anything about the nice people we met during the spring.
In case you want to drop by, drop me a line. We have a lot of well priced houses for you to buy or rent. Check them out at 360hometour.net. If you wish to see “my part” of the company, please visit 360homeservice.net that will officially start at the beginning of October.
in Turku 30.8.2014
Turo